Mätänen

Mitä teen mahdillani mahdottomalla?

Maltanko milloin nälälle,

joka silloin syö soinnun suloisen elämäni täydellisen.

Miten maltan kutsun kultaisen oi kropan niin nälkäisen,

minun ja hänen. 

Minun valo kirkas mutta kuin tulikärpäisen,

kuin loisen.

Mieleesi matelen,

luo toisen saman kaltaisen,

mätänen.

Ehkä joskus olen kukkainen,

mutta silti aina multainen, 

vaikka kuinka sitä katselen,

kuin hyönteinen, matelen.

Maassa miehen,

ei naisen.

En ole hänen kaltainen,

olen nainen.

Vaikka kuinka monta pussailen,

huora,

lutka,

horo aina olen.

Vaikka kuinka monta ei olisi ollenkaan,

saman saaranan aina saan.

Kun tuomitaan naisen hupi,

revitään auki se rupi,

joka inhimillisyyden piti sydämmessä.

Ei satumainen elämä ole silmistä muiden,

haluan silti aina kuulla totuuden,

mutta ole kiltti hiljaa,

jos et osaa muuta kuin haukkua.